"Mom, I can see the Statue of Liberby!" "I can see the Statue of Cheese!" En tieda mita vikaa meidan silmissa oli, mutta pikkulapsista poiketen onnistuimme nakemaan ainoastaan Vapauden patsaan.
Eilisen ohjelma oli siis aika taynna vakio-turisti-nahtavyyksia. Aamu alkoi ajamalla metrolla vaaraan suuntaan. Erittain poikkeuksellista, mutta minkas teet kun jalleen piti juosta ja varmistaa metrosta istumapaikat. Siina sitten hyvasta tuurista maireina aloimme kuulostella kuulutuksia ja aivan painvastaiseen suuntaanhan sita mentiin. Eipa tuo haitannut - kaupungissa on nahtavyyksia joka suunnalla. Aamun ekaksi kohteeksi valikoitui nain kohtalon oikusta Central Park, jossa tehtiin pitkan puoleinen kavelylenkki.
Puistosta pikakaveltiin 5th Avenueta pitkin Empire State Buildingiin ja loput nahtavyydet listattuina taman postauksen lopussa. Tuossa kavellessa tulin tehneeksi erilaisia havaintoja joista kayn tassa lapi muutaman:
I <3 New York, elikkas meika tykkaa. Amerikkalaiset on lystikkaita tyyppeja ja niita on kylla joka lahtoon. On aika vaikeeta tavoittaa amerikkalaisuuden ydinta. Ehka sita kuvaa parhaiten 10-vuotiaan pojan kommentti eraassa haastattelussa CNN:lla "I'm getting the best education I can have to be what ever I want to be!" Tassa poika siis kuvasi oman koulunsa perusopetusta, kaikki tuntui olevan mahdollista eika ylisanoja saastelty. Joskus aidille kuvasin amerikkalaisten perusluonnetta kayttamalla vertauskuvaa yksijalkaisen miehen halusta kiiveta Himalajalle. Amerikkalaiset eivat nae tassa mitaan ongelmaa vaan painavat T-paitoja, leiriytyvat vuoren juurelle kannustamaan ja seuraavat projektin etenemista kuudelta eri uutiskanavalta tosiajassa. Eli tasta kaikesta on siis kyse - kaikki onnistuu!
Toinen kiintoisa seikka on hmm.. miten sen nyt sanoisi.. Ehka jokin mielikuvituksen ja mielikuvien realisoituminen, lihaksi tuleminen. Talla tarkoitan siis sita, etta taksit todella ovat keltaisia, Chrysler Building on upea, ihmiset (ja ma) syovat Hot Dogeja, Tiffanylta saa jalokivia, kaupunkilaiset tuovat kukkia lauantaina kuolleiden palomiesten tapaturmapaikalle. Tuntuu silta kuin olisi keskella hienoja lavasteita. Vaikea uskoa etta tallaista oikeasti on jossakin. Ja sitten sekin viela, etta kun kaytiin eilen katsomassa se Matt the Medusa -elokuva, niin siina ne seikkaili mm. New Yorkissa. Meika myhaili ja bongaili tuttuja nurkkia. Samoin ne oli pitkaan Lontoossa ja sieltakin tunnistettiin monta paikkaa :D
Hehe.. Taman matkan jalkeen voi olla hupsua katsoa mitaan New York - Tokio - Hong Kong -akselilla tapahtuvaa leffaa kun on itse ollut paikalla. Samasta syystahan Teho-osasto -sarjaa oli kiusallista katsoa Warner Bros -studiovierailun jalkeen. Amerikkalaiset olivat muuten positiivisin nakemani yleiso - elamoivat, nauroivat ja taputtivat kesken leffan.
Kirjoittelen tata jalleen hotellin aamiaishuoneessa. Kohta lahdetaan kaupungille. Saat on olleet tosi kylmat ja pitaa varmaan ostaa huppari. Mahan lahdin reissuun yksilla sukilla (!?) ja yhdella pitkahihaisella t-paidalla. Pakatessani hoin vain etta Dubai 45astetta. Nyt taalla New Yorkissa on siis alle 20 eli galsaa, hyrrrr...
Eipa kummempia, toivottavasti kotona on kaikki kivasti ja kiitti Kata, kun sain lukaista sen sun puheen viela :)
M ja P
Central Park
5th Avenue
Empire State Building
WTC
Battery Park / Statue of Liberty
Times Square ja leffa Meduusa kostaa kolmannen kerran tjsp..
Hotellille nukkumaan klo 22:00
21 elokuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Howdy hou! Hauskaa et teiän reissu on alkanut hienosti! Kyllä ne säät siitä lämpenee, no worries marja ;)
Mä jatkan täällä futon patjojen kanssa painimista..huh. Laittakaa kuvia kans jooko?
Timo
tuopa onkin jännä juttu, tuo elokuvanomaisuus! muistan itse bussilla newarkilta saapuessani kiljahdelleeni riemusta, kun ne palotikkaat IHAN OIKEASTI oli siinä rakennusten ulkoseinillä. ja jotenkin se kaikki... miten eräs paikallinen katsoi mua hitaasti kun kysyin että onkohan ruokakaupat yleensä kasiin vai ysiin illalla auki, "it's usually twentyfour-seven"... *ulkkis* :D
nauttikee!
c
Lähetä kommentti